SDP on nostanut keskusteluun puolustusveron, jolla rahoitettaisiin osa Suomen nopeasti kasvavista puolustusmenoista. Veroratkaisusta voidaan olla montaa mieltä, mutta ehdotuksen taustalla oleva menohaaste on kiistaton: Suomen puolustukseen tarvitaan lähivuosina miljardeja euroja enemmän kuin nyt. F-35-hävittäjät, Pohjanmaa-luokan korvetit ja uusi ilmatorjunta ovat vasta osa suuresta uudistuksesta.

Suomen seuraavien eduskuntavaalien yhdeksi suurista talouspoliittisista kysymyksistä on hyvää vauhtia nousemassa puolustus.

Sosialidemokraatit ovat ehdottaneet puolustusmenojen kasvun rahoittamiseen niin sanottua puolustusveroa. Ajatus nousi julkisuuteen elokuussa 2026, mutta sen pohja rakennettiin jo SDP:n kevään puoluekokouksessa.

Puoluekokous hyväksyi tavoitteen, jonka mukaan puolustuksen pitkäaikainen ja ennustettava rahoitus pitää varmistaa tavalla, jonka puolue katsoo jakavan kasvavan rahoitusvastuun oikeudenmukaisesti.

Puolustusverolla ei SDP:n linjauksessa välttämättä tarkoiteta kokonaan uutta verolajia. Puoluekokouksessa käsitellyn aloitteen mukaan malli voisi tarkoittaa esimerkiksi suurituloisille suunnattua määräaikaista lisäveroa tai pääomatuloverotuksen korottamista. Puolueen lähtökohtana on, että lisärahoitusta kerättäisiin erityisesti suurituloisilta ja varakkailta.

Veromallin taloudellisesta järkevyydestä, verotuksen kokonaisasteesta ja siitä, millä tavalla puolustus pitäisi rahoittaa, käydään varmasti kiivasta keskustelua.

Tässä artikkelissa emme ota siihen kantaa.

Puolustushankintojen näkökulmasta kiinnostavampi kysymys kuuluu:

Kuinka paljon lisää rahaa Suomi oikeastaan tarvitsee – ja mihin se raha on tarkoitus käyttää?

Puolustusvero voi nousta vuoden 2027 hallitusneuvotteluihin

SDP:n avaus on poliittisesti merkittävä myös siksi, että puolue on ollut vuoden 2027 eduskuntavaaleja edeltävissä gallupeissa vahvoilla.

Jos SDP nousisi seuraavissa vaaleissa suurimmaksi puolueeksi, sillä olisi suomalaisen poliittisen käytännön perusteella vahva asema seuraavan hallituksen muodostamisessa.

Suurimman puolueen pääsy hallitukseen ei kuitenkaan ole Suomessa mikään perustuslaillinen automaatio. Olemme käsitelleet asiaa tarkemmin artikkelissa Voiko vaalivoittajan jättää hallituksen ulkopuolelle? Näin Suomen järjestelmä oikeasti toimii.

Jos SDP kuitenkin olisi vuoden 2027 vaalien jälkeen pääministeripuolue, sen puolustusmenojen rahoitusta koskevilla linjauksilla olisi aivan toisenlainen painoarvo kuin oppositiosta tehdyllä keskustelunavauksella.

Eikä seuraava hallitus pysty välttämään puolustusmenojen rahoituskysymystä riippumatta siitä, mikä puolue pääministerin paikan saa.

Seitsemästä miljardista mahdollisesti yli 14 miljardiin

Suomen puolustusmenot ovat jo kasvaneet voimakkaasti Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman täysimittaisen hyökkäyssodan jälkeen.

Naton laskelmien mukaan Suomen puolustusmenot olivat vuonna 2025 noin kahdeksan miljardia euroa. Se vastasi noin 1 266 euroa jokaista suomalaista kohden. Suomi kuului asukasta kohden laskettuna Naton eniten puolustukseen käyttävien maiden joukkoon.

Todellinen muutos on kuitenkin vasta edessä.

Puolustuksen parlamentaarinen työryhmä arvioi kesällä 2026, että Suomen puolustuksen resurssitarve voisi nousta jo vuonna 2029 yli 14 miljardiin euroon vuodessa.

Vuoden 2026 tasoksi arvioitiin noin 7,7 miljardia euroa.

Puhutaan siis muutamassa vuodessa lähes kaksinkertaiseksi kasvavasta rahoitustarpeesta. Työryhmän arvion mukaan korkea, noin 14–15 miljardin euron vuositaso voisi jatkua pitkälle 2030-luvulle.

Tässä on syytä huomata tärkeä ero.

Kyse on arvioidusta resurssitarpeesta, ei valmiiksi päätetystä valtion budjetista.

Seuraavat hallitukset ja eduskunnat ratkaisevat lopulta, kuinka paljon rahaa puolustukseen käytetään ja kuinka nopeasti kaikkia Puolustusvoimien esittämiä tarpeita toteutetaan.

Mittaluokka kertoo silti, miksi puolustusmenojen rahoituksesta puhutaan nyt aivan eri tavalla kuin vielä vuosikymmen sitten.

Nato nostaa tavoitetta – mutta Suomen oma tarve voi nousta sitäkin korkeammaksi

Taustalla on myös Naton uusi menotavoite.

Jäsenmaat ovat sitoutuneet nostamaan varsinaiset puolustusmenot 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä. Tämän lisäksi 1,5 prosenttia BKT:stä on tarkoitus käyttää laajemmin puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviin menoihin.

Suomen parlamentaarisen työryhmän arvio on kiinnostava siksi, että sen mukaan kansalliset puolustustarpeet voivat ajoittain ylittää selvästi jopa Naton varsinaisen 3,5 prosentin tavoitetason.

Syy löytyy kartalta.

Suomella on pitkä maaraja Venäjän kanssa, laaja maa-alue puolustettavana, poikkeuksellisen suuri reservi sekä tarve rakentaa kansallinen puolustusjärjestelmä toimimaan samalla osana Naton yhteistä puolustusta.

Puolustusrahaa ei siksi tarvita vain siihen, että Suomen BKT-prosentti näyttää Naton taulukossa oikealta.

Rahalla pitää rakentaa konkreettista sotilaallista suorituskykyä.

F-35 on edelleen jättihankintojen jättiläinen

Näkyvin yksittäinen puolustushanke on luonnollisesti Hornet-hävittäjien korvaaminen.

Suomi päätti vuonna 2021 hankkia Yhdysvalloista 64 Lockheed Martin F-35A -monitoimihävittäjää.

Hankinnan budjetiksi asetettiin noin 10 miljardia euroa.

Kokonaisuuteen eivät kuulu vain lentokoneet. Paketti sisältää muun muassa aseistusta, koulutusta, huolto- ja ylläpitojärjestelmiä sekä muuta hävittäjäjärjestelmän tarvitsemaa infrastruktuuria ja materiaalia.

F-35-hankkeen merkitys näkyy suoraan valtiontaloudessa.

Vuoden 2025 sotilaallisen maanpuolustuksen menoista F-35-hankkeeseen kohdistui noin 1,8 miljardia euroa. Kyseessä ei siis ole yksi hankintalasku, joka maksetaan kerralla, vaan vuosiksi jakautuva valtava kokonaisuus.

Ensimmäisten koneiden käyttöönotto on jo käynnistynyt, ja F-35 muodostaa Suomen ilmapuolustuksen keskeisen suorituskyvyn vuosikymmeniksi eteenpäin.

Samalla koneet tarvitsevat jatkuvasti aseita, varaosia, koulutusta, järjestelmäpäivityksiä ja infrastruktuuria.

Hankintahinta on vasta yksi osa kustannuksista.

Merivoimille neljä Pohjanmaa-luokan korvettia

Toinen Suomen strategisista suurhankkeista on Laivue 2020.

Siinä Merivoimille rakennetaan neljä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia. Alukset on tarkoitettu toimimaan Suomen vaativissa Itämeren olosuhteissa ja niiden tehtäviin kuuluu muun muassa meriliikenteen suojaaminen, pinta- ja ilmatorjunta, sukellusveneentorjunta sekä merimiinoittaminen.

Hankintapäätöksissä Laivue 2020:n kustannukset olivat noin 1,3 miljardia euroa. Hankkeeseen on myöhemmin tullut myös viivästymiseen liittyviä lisäkustannuksia.

Ensimmäisen Pohjanmaa-luokan korvetin rakentaminen on jo edennyt vesillelaskuun asti.

Kun kaikki neljä alusta saadaan käyttöön, ne muodostavat suuren osan Merivoimien tulevasta taistelukyvystä.

F-35 ja Laivue 2020 ovat poikkeuksellisen suuria hankkeita, mutta tulevien vuosien puolustusmenoissa huomio siirtyy vähitellen myös muualle.

Erityisesti maavoimiin.

Maavoimien uudistaminen on seuraava valtava kokonaisuus

Suomen maavoimilla on ollut pitkään erittäin suuri sodan ajan vahvuus, mutta suuri osa kalustosta on väistämättä uusittava seuraavien vuosikymmenten aikana.

Puolustushallinnon mukaan materiaalisen kehittämisen painopiste onkin siirtymässä maapuolustukseen.

Tämä tarkoittaa käytännössä valtavaa kirjoa hankintoja.

Tarvitaan ajoneuvoja, tykistöä, ampumatarvikkeita, panssarintorjuntaa, viestijärjestelmiä, sensoreita, johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin kykyjä, drooneja ja vastadrooneja sekä joukkojen henkilökohtaista varustusta.

Yksittäinen panssariajoneuvohankinta ei ehkä yllä F-35:n hintaluokkaan.

Yhteen laskettuna maavoimien uudistaminen on kuitenkin valtava kokonaisuus, joka jatkuu vuosia.

Ja juuri tällä alueella myös suomalaisella puolustusteollisuudella on paljon annettavaa.

Patrian 6×6-ajoneuvot ovat yksi esimerkki kotimaisesta kalustosta

Maavoimien uudistuksessa näkyy myös Suomessa valmistettava kalusto.

Puolustusvoimat on hankkinut Patria 6×6 -panssariajoneuvoja osana monikansallista CAVS-ohjelmaa. Suomen lisäksi järjestelmään ovat osallistuneet useat muut Euroopan maat.

Hankinnassa ei ole kyse vain uusien ajoneuvojen saamisesta joukkojen käyttöön.

Samalla Suomeen syntyy kaluston koulutusta, ylläpitoa, huoltovarmuutta ja teollista osaamista, jolla on merkitystä koko ajoneuvon elinkaaren ajan.

Tämä kuvaa laajempaakin muutosta puolustushankinnoissa.

Puolustusbudjetista keskusteltaessa helposti puhutaan miljardeista yhtenä suurena rahamassana. Käytännössä jokainen merkittävä järjestelmä tarkoittaa vuosikymmeniksi varaosia, huoltoa, henkilöstöä, koulutusta, ohjelmistopäivityksiä ja ampumatarvikkeita.

Siksi puolustuskyvyn kasvattaminen nostaa myös pysyviä kustannuksia.

Daavidin linko nostaa ilmatorjunnan uudelle tasolle

Yksi Suomen lähivuosien merkittävimmistä uusista suorituskyvyistä on israelilais-yhdysvaltalainen David’s Sling eli Daavidin linko.

Suomen tekemän hankinnan arvo on noin 316 miljoonaa euroa, minkä lisäksi järjestelmään liittyy mahdollisuuksia lisähankintoihin.

Järjestelmä kasvattaa Suomen maasta tapahtuvan ilmatorjunnan ulottuvuutta huomattavasti.

Sen avulla voidaan torjua korkealla ja kauempana olevia maaleja. Järjestelmän käyttöönotto täydentää nykyisiä ilmatorjuntajärjestelmiä ja muodostaa yhdessä F-35-hävittäjien kanssa huomattavasti aikaisempaa syvemmän ilmapuolustuksen.

Järjestelmää on tarkoitus ottaa käyttöön 2020-luvun loppupuolella.

Ukrainan sota on samalla osoittanut, ettei moderni ilmapuolustus tarkoita vain perinteisten hävittäjien ja lentokoneiden torjumista.

Torjuttavana voivat olla myös risteilyohjukset, ballistiset ohjukset ja erilaiset miehittämättömät järjestelmät.

Droonit, ampumatarvikkeet ja elektroninen sodankäynti muuttavat hankintalistaa

Ukrainan sota on tehnyt näkyväksi myös toisen puolustustalouden realiteetin.

Kaikkea ei ratkaista miljardien eurojen suurjärjestelmillä.

Sodassa kulutetaan valtavia määriä suhteellisen tavanomaista materiaalia: tykistöammuksia, räjähteitä, miinoja, lennokkeja, varaosia ja muita tarvikkeita.

Samalla halvat FPV-droonit voivat tuhota moninkertaisesti omaa hintaansa arvokkaampaa kalustoa.

Elektronisen sodankäynnin, tiedustelun ja vastadroonitorjunnan merkitys on kasvanut nopeasti.

Parlamentaarisen työryhmän arviossa tulevien vuosien rahantarpeen taustalla mainitaan nimenomaan maavoimien uudistaminen, ilma- ja ohjuspuolustus, miehittämättömät järjestelmät ja muu uusi teknologia.

Samasta muutoksesta seuraa kysymys siitä, miten nopeasti Ukrainan sodan kokemukset saadaan osaksi suomalaista sotilaskoulutusta.

Aihetta olemme käsitelleet tarkemmin artikkelissa Huomioidaanko Ukrainan sodan opit varusmieskoulutuksessa?.

Uuden materiaalin hankkiminen ei yksin riitä.

Sitä pitää myös osata käyttää oikealla tavalla.

Puolustusmenot eivät ole vain asehankintoja

Kun julkisuudessa puhutaan 10 tai 14 miljardin euron puolustusmenoista, summasta voi syntyä mielikuva valtavasta aseiden ostoslistasta.

Todellisuudessa puolustusbudjetti on paljon muutakin.

Puolustusvoimat tarvitsee henkilöstöä. Kasarmit, varikot, lentotukikohdat ja muu infrastruktuuri tarvitsevat investointeja ja kunnossapitoa. Varusmiehet pitää kouluttaa ja reserviä harjoittaa. Kalustoa pitää huoltaa ja varastoja täydentää.

Parlamentaarisen työryhmän mukaan Puolustusvoimien henkilöstömäärää olisi tarpeen kasvattaa noin 2 000 tehtävällä 2030-luvun alkuun mennessä.

Myös SDP on omissa turvallisuuspoliittisissa linjauksissaan nostanut esille henkilöstön, kasarmien ja varusmiesten olosuhteet materiaalihankintojen rinnalla. Puolue on samalla sitoutunut Naton 3,5 prosentin varsinaiseen puolustusmenotavoitteeseen.

Kun puolustusjärjestelmää kasvatetaan, myös sen vuosittainen käyttö maksaa enemmän.

Hankintavaltuuksia mitataan jo kymmenissä miljardeissa

Puolustustalouden mittaluokan näkee ehkä kaikkein parhaiten valtion budjetin tilausvaltuuksista.

Vuoden 2026 talousarvioesitykseen sisältyi yhteensä kuuden miljardin euron uusia tilausvaltuuksia puolustusmateriaalihankintoihin.

Uusista ja aikaisemmin myönnetyistä Puolustusvoimien tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen arvioitiin olevan vuonna 2026 lähes kolme miljardia euroa ja vuosina 2027–2036 yhteensä noin 13,7 miljardia euroa. Laskelmassa olivat mukana myös F-35- ja Laivue 2020 -hankkeet.

Tässä piilee puolustushankintojen erityispiirre.

Tänään tehty päätös voi sitoa valtion rahaa vielä kymmenen vuoden päästä.

Ja tänään ostettu järjestelmä voi vaatia käyttö- ja ylläpitomenoja vielä 2050- tai 2060-luvulla.

Siksi puolustusrahoituksen pitäisi olla poikkeuksellisen ennustettavaa.

Varsinainen kiista koskee lopulta sitä, mistä miljardit otetaan

Puolustusmenojen kasvattamisesta vallitsee Suomessa huomattavasti laajempi poliittinen yhteisymmärrys kuin monesta muusta miljardiluokan julkisesta menosta.

Eroja syntyy ennen kaikkea siinä, kuinka korkealle menojen pitäisi nousta, kuinka nopeasti tämä pitäisi tehdä ja millä tavalla lisämenot rahoitetaan.

SDP:n puolustusvero on yksi vastaus tähän kysymykseen.

Puolueen mallissa lisärahoitusta kerättäisiin painottaen suurituloisia ja varakkaita. Vastustajat ovat puolestaan katsoneet, että puolustus kuuluu valtion normaaleihin perustehtäviin ja pitäisi siksi rahoittaa tavallisen budjetin sisältä eikä erillisellä veroratkaisulla.

Verotukseen kantaa ottamatta yksi asia näyttää kuitenkin jo selvältä.

Puolustuslasku on tulossa riippumatta siitä, mitä rahoitusmallia käytetään.

F-35 ei ole puolustusmenojen huippu vaan uuden aikakauden alku

Suomen 2020-luvun puolustushankinnoista puhuttaessa katse kiinnittyy helposti F-35-hävittäjien kymmenen miljardin euron hintalappuun.

Se on ymmärrettävää.

Mutta seuraavien vuosien todellinen haaste ei ehkä ole yksi jättihanke.

Se on se, että lähes kaikkia puolustuksen osa-alueita kehitetään samanaikaisesti.

Ilmavoimat ottaa käyttöön F-35:n.

Merivoimat rakentaa Pohjanmaa-luokan korvetit.

Ilmatorjunta ottaa käyttöön Daavidin lingon.

Maavoimat uudistaa kalustoaan.

Ammus- ja materiaalivarastoja kasvatetaan.

Drooneihin, vastadrooneihin ja elektroniseen sodankäyntiin investoidaan.

Puolustusvoimien henkilöstömäärää halutaan kasvattaa.

Samalla Suomen pitää kyetä kouluttamaan suuri reservinsä ja sovittamaan oma puolustus entistä tiiviimmin Naton suunnitelmiin.

Tämä selittää, miksi puolustuksen rahoitustarpeesta puhutaan nyt jopa 14–15 miljardin euron vuositasolla.

SDP:n puolustusvero on yksi poliittinen ehdotus tämän laskun maksamiseksi.

Se ei todennäköisesti jää viimeiseksi.

Vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen seuraavan hallituksen vaikeimpiin tehtäviin kuuluukin kysymys, joka on paljon suurempi kuin yksittäinen vero:

Miten Suomi rahoittaa uuden turvallisuusympäristön edellyttämän puolustuksen vuosikymmeniksi eteenpäin?